Avainsana-arkisto: christmas

Lunta vai ei?

Vuokranantajalta tuli hauska viesti. Siinä kehoitettiin tutustumaan samalla saarella asusteleviin naapureihin ja sopimaan heidän kanssaan joulun ajan säästä. Virtuaalimaailmassa kun voi siitäkin itse päättää, varsin kätevää! Tehtävänä on siis sopia yhdessä siitä, vaihdetaanko joulun ajaksi saaren vihreän ikikesän tilalle lumipeite. Saa nähdä kuinka käy. Jos joku naapureista ei asiasta innostu niin kesäkelit säilyvät entisellään. Itselleni kyllä sopii ihan kumpi vain. On ihan mukavaa nauttia SL-tontilla kesästä silloin kun oikealla pihalla on jo lunta. Toisaalta joulua voisi fiilistellä virtuaalimaailmassakin. Katsotaan siis mitä naapurit päättävät. Tänään kirjoittelin naapureille viestiä ja kyselin mielipidettä joulun ajan lumitilanteesta 😀 Jos kesäkelit jatkuvat meidän saarella, niin muilla saarilla löytyy kyllä upeita talvimaisemia joita voi joulufiiliksen yllättäessä tutkailla.

grass_or_snow

Yleensä en ole erityisemmin jouluihmisiä, vaan haikailen jo syksyllä seuraavaa kevättä. En tiedä miksi olen nyt ollut jouluisissa fiiliksissä ja vieläpä todella aikaisin, outoa..Lumiasiaa pohtiessa pyörähdin paikassa nimeltä Icewater Village. Sielläkään ei ollut ihan vielä kunnon talvikeli..Nähtäväksi jää tuleeko meidän Bonairen saarelle valkoinen joulu vai ei.

It´s so great to live at Bonaire Estates! The residents get to decide if we want to have snow for the holiday season or not. So now it is time to talk to neighbors and make the decision together. Grass or snow? In Finland we usually get a lot of snow so it´s quite nice to have endless summer in SL. On the other hand it would be nice to have snow for the holiday season to get into the christmas spirit 🙂 I was thinking about this snow vs. grass thing and visited Icewater Village. Well, I´ll let my neighbors decide..


Joulutunnelmissa

Nämä postikorttimaisen kauniit joulumaisemat löytyvät paikasta nimeltä Christmas Around The World (Irish Tropical Escapades). Siellä luistinrataa reunustaa pieni mökikylä. Mökeistä löytyy tietoa joulun vietosta eri maissa sekä jouluisia reseptejä. Oli mielenkiintoista tutkailla afrikkalaisia joulureseptejä ja perehtyä esimerkiksi italialaisiin jouluperinteisiin.

luistelemassa

Jouluiselta retkeltä sai monenmoista mukavaa tavaraa matkalaukkuun, mm. nämä kuvassa näkyvät upeat luistimet. Luistellessa pääsi jo joulutunnelmaan…ja joulupukkikin viiletti yläilmoissa poroineen 😀

mokit

Kannattaa tutkailla kaikki mökit. Niistä löytyi monenlaisia kiinnostavia joulureseptejä. Mitähän kokeilisi ensiksi? Vaikkapa kookoskarkkeja perinteisen nigerialaisen reseptin mukaan.

hiutaleet1

Sisällä mökeissä oli ihana tunnelma! Takkatulta & pehmeitä tyynyjä..(ja kumma kyllä sisälläkin satoi lunta:)). Joulufiilis alkaa jo löytyä!

Talviasu: Severed Garden Pompy – Ice

Christmas traditions and recipes from different countries: Christmas Around The World (Irish Tropical Escapades). Ice Skating was fun and you get awesome skates too! Small cabins have lovely atmosphere! Warm blankets, soft pillows and a fireplace..easy to get into the christmas spirit!

%d bloggers like this: