Kuukausittainen arkisto:syyskuu 2012

Uusia vaatteita ja opettelua

Olen viivytellyt mesh-vaatteisiin perehtymistä. On taas niin paljon uutta opittavaa ettei tiedä mistä aloittaisi ja sen takia aihe on jäänyt vain odottamaan että aikaa löytyisi. No nyt sain sentään aloitettua jostakin..Virtuaalisesta vaatekaapistani löytyy tällä hetkellä ennestään vain yksi mesh-vaate, yksi upea valmistoppi. Seuraavaksi hankin valmiin mesh-mallin johon tein tekstuurit itse. Tässä siis kuva siitä. Vaatii vielä hieman hiomista nuo tekstuurini ja paidassa S koko voisi riittää. Nyt näyttää hieman isolta tuo vaate. Paitaan voisi kyllä lisäillä ryppyjä ja joku selkeä kuvio voisi näyttää paremmalta. Täytyypä kokeilla erilaisia versioita. No nyt on kuitenkin aloitettu aiheeseen perehtyminen ja tästä on hyvä jatkaa! Tosin Blenderin käytössä tuli pidettyä vähän turhan pitkä tauko, joten uutta opeteltavaa riittää ennen kuin ensimmäinen kokonaan itse tehty mesh-vaate valmistuu..Toistaiseksi täytyy tyytyä tähän virtuaaliseen kankaiden suunnitteluun lisää Blenderiä opetellessa.

Ensimmäinen mesh-kokeilu

En ole aikaisemmin ollut keltaisen värin ystävä. Jostain kumman syystä ostin pari päivää sitten omaan kaulaan keltaisen huivin ja nyt sai virtuaalipersoonanikin keltaisen topin. Jotain ihmeellistä syysfiilistä varmaankin.

Testing mesh clothes.  I bought a mesh model and made some textures. That mesh is great but my textures need more wrinkles and contrast. I haven´t had time to start learning about mesh clothing until now. I didn´t know where to start so I decided to buy a mesh and texturize it first. Long way to go before I can make my own mesh clothes.. Clearly I had too long summer beak from using Blender..back to Blender studies then!

____________________________________________________

Löysin hyvän kirjoituksen mesh-vaatteista, tosin jo vuodelta 2011. Mukavan selkeästi kirjoitettu juttu:

Article about mesh clothing, written in 2011:

Fashion in Second Life: Mesh Viewers & Demystifying Design – Avril Korman


221b Baker Street

Tänä iltana laitoin virtuaalikutrit nutturalle, sulkahatun päähän ja lähdin tutkailemaan Sherlock Holmesin kotia.

221b Baker Street, home of Sherlock Holmes

 Innostuin ennen retkeä hankkimaan paikan tyyliin sopivat vaatteet.
Asu löytyi Marketplacelta: BlakOpal Designs Steampunk Aviator dress

Feather hat

Löysin eilen myös asukokonaisuuteen sopivan,
todella upean Grim Brosin hatun! Tuo on sitten ihana!
Hatussa on jopa hattuneulakin.

Prop infoTalon toisessa kerroksessa kannattaa napsauttaa suurennuslasia niin saa lisätietoa talon esineistä.

Hovertexts

Teksti- ja kuvamateriaalit olivat ihan mielenkiintoista tutkittavaa ja mukaan sai pitemmän tietopaketin Sherlock Holmesista.
Paikan muutamat vilkkuvat tekstuurit häiritsivät hieman seikkailufiilistä. Muuten kyllä pidin kovasti talon tummasta värimaailmasta. Voi kun olisi päässyt Sherlockin kanssa teelle!

At 221b Baker Street, home of Sherlock Holmes. Prop information was very interesting and I liked the dark colors of the house. I did some shopping yesterday..I just love this Grim Bros hat! Dress: BlakOpal Designs Steampunk Aviator dress


Se toimii sittenkin!

Nyt on hyvät fiilikset!

Sain vihdoin SL Viewerin taas toimimaan…
…sen kunniaksi voi vaikka vähän hyppiä!

Iloinen hyppijä

Huh, olipahan urakka! Yritin moneen kertaan asentaa  Second Life Vieweriä uudestaan ja lopputulos oli aina sama, se vain jumiutui heti käynnistettäessä ja kirjautuminen ei onnistunut. Aikaisemmin päivitys on onnistunut suoraan vanhan version päälle, mutta nyt se ei jostain syystä onnistunutkaan..

Siirryin käyttämään kokonaan Firestormia kun en löytänyt ratkaisua ongelmaan. SL Viewer vain olisi tarpeen silloin kun yrittää neuvoa muille Second Lifen peruskäyttöä. Eilen vasta tajusin etten ollutkaan saanut poistettua SL Vieweriä missään vaiheessa kunnolla, minulta kun oli jäänyt yksi kansio poistamatta. Hoksasin asian vasta kun lueskelin Firestormin asennusohjeita, joissa neuvottiin tekemään puhdas asennus.  Poistelin ja asentelin uudestaan sitten samalla useamman Viewerin. Tässä siis myös itselle muistiinpanot seuraavia asennuskertoja varten:

Second Life Viewerin poisto ja asentaminen uudelleen (jos päivitys epäonnistuu):

(OS X 10.6)

  • Avaa Ohjelmat ja siirrä Second Life ohjelma roskakoriin.

(jos käytössä on OSX 10.7 Lion, kirjasto ei näy suoraan vaan piilotetut kansiot on laitettava ensin näkyviin)

Jos haluat säästää esim. tallennettuja keskusteluja tai windlight asetuksia, kopioi ne ensin talteen.

esim. Widlight asetukset löytyvät: käyttäjä -> Kirjasto -> Application Support -> SecondLife -> user_settings -> windlight

ja chatlog: käyttäjä -> Kirjasto -> Application Support -> SecondLife -> avatar_nimi

  • Mene kansioon käyttäjä -> Kirjasto -> Application Support ja poista SecondLife kansio
  • Mene kansioon käyttäjä -> Kirjasto -> Caches ja poista SecondLife kansio
  • Asenna SL-Viewer uudestaan tavalliseen tapaan:
    • Lataa asennustiedosto Second Lifen sivuilta
    • Tuplaklikkaa lataamasi .dmg-tiedosto auki
    • Vedä ohjelmaikoni Ohjelmat-kansioon

Ehkä nyt muistan jatkossa poistaa myös tuolta  Application Support kansiosta tuon SecondLife kansion jos päivitys vielä menee pieleen uudemmankin kerran..tulipahan tuskailtua pitkään homman parissa joka ei loppujen lopuksi ollut vaikea..No mutta nyt toimii taas!

I feel like jumping for joy! My Second Life Viewer (for mac) works again! Viewer update failed for some reason and the viewer crashed on start. I tried to remove the SL Viewer..I forgot to delete one folder: User/Library/Application Support/SecondLife. I finally found a wiki page: Phoenix Viewer clean reinstall. Those instructions helped me to reinstall the SL Viewer too. It works!


%d bloggers like this: